Kasvatusprojekti NFT tomaatti "Moneymaker"

Kesän kunniaksi laitoimme ulkoprojektin jossa yhdistämme NFT vesiviljelyn ja auringon kasvutehon.

Suunnitelma on yksinkertainen; neljä tomaatinsiementä NFT järjestelmään ja lannoitus Advanced nutrients pH perfect sarjalla. Luonto hoitaa loput :)

Ensimmäinen kuvasarja käy läpi NFT GT205 asennuksen ja käyttöönoton:

Ensimmäisenä leikkasimme NFT kanteen neljälle 10 x 10cm kivivillalle paikat.

Seuraavaksi asensimme pumpun.

Alussa pumppu tulee säätää minimiasentoon kuten kuvassa näkyy.

Pumppu tulisi olla vesitankin pohjalla tässä paikassa syöttöputki eteenpäin.

Syöttöputki sijoitetaan välikannen reikään ja sen tulisi pilkistää toiselta puolelta, kuten alla olevassa kuvassa.

Pumpun syöttöputken pitäisi näyttää oikein asennettuna tältä.

Seuraavaksi asensimme juurikankaat. Kankaiden tulisi täyttää koko pinta-alue. Lisäksi jos ei halua kuunnella veden tippasemisesta johtuvaa ääntä, voi kankaista tehdä hieman pidempiä. Tällä tavalla kankaat osuvat veteen ja vesi kiertää äänettömästi.

Otimme astiaan vettä kivivilloja varten. Asetimme pH arvon veteen lisäämällä Bio nova citric acid 50% 2ml. pH tasoittui sopivaan 5.44. Yleinen ohje on, että vesiviljelyssä pH arvon tulisi olla 5.5.

Upotimme kivivillat veteen vuorokaudeksi.

Seuraavaksi kastelimme juurikankaan, jotta se pysyy paikoillaan ja vesi jakautuu tasaisesti kun järjestelmä on toiminnassa.

Kivivillat paikoilleen ja kansi päälle. Vielä cubecap suojukset kaikkien villojen päälle suojaamaan leväkasvulta.

Kuvassa näkyy cubecap suojukset paikallaan, moneymaker siemenpaketti, sekä Advanced nutrients pH perfect sarja.

Moneymaker tomaatti.

Sitten NFT asennus pihalle. Kaivettiin kuoppa, jotta vesi säilyy viileänä. Kannen päälle on teipattu kelmua, johon on tökitty reikiä, tämä pitää kivivillat kosteana ja tomaatin siemenet itävät todennäköisemmin korkeassa kosteudessa.

Järjestelmän asennus on valmis. Seuraavan viikon kuvissa näkyykin jo tomaatin lehtiä.

Seuraavan viikon päivitykset:

Viikko 1

  • Facebook